0207 301 800
myynti@tarraserif.fi

13.2.2019

Vaalimainos tekee ehdokkaasta näkyvän

Vaalimainos on ehdokkaan ja hänen tukijoukkonsa tärkeimpiä työkaluja. Siksi se kannattaa suunnitella huolellisesti. Kekseliäisyys ja monipuolisuus on valttia. Tärkeintä on kuitenkin miettiä, että ehdokkaan sanoma on selkeä ja ymmärrettävä.

Vaalimainontaa voidaan toteuttaa hyvin erilaisilla tavoilla. Joitakin sääntöjä ja suosituksia on kuitenkin olemassa, ja esimerkiksi Suomen Kuntaliitto antaa ohjeita ulkomainonnasta ennen vaaleja. Lisäksi liikennevirasto ohjeistaa vaalimainosten sijoittelua teiden varsille. Niihin kannattaa tutustua ennen mainoskampanjaa.

Kun suunnittelet vaalimainontaa, ota huomioon nämä viisi seikkaa:

Käytä isoa kuvaa ja tekstiä

  • Esimerkiksi tien varteen tuleva pylvästaulu voi olla hyvinkin tyylikkään näköinen suunnittelijan ruudulla. Ohikulkija ei kuitenkaan erota sanomaa, jos mainoksen kuva ja teksti ovat liian pieniä. Samasta syystä kuvan ja tekstin koko pitää ottaa huomioon myös liikkuvassa kalustossa.

Tarpeeksi iso ja vahva fontti

  • Liian hento fontti ei erotu mediatulvasta.

Kiteytä teema tai slogan korkeintaan neljään sanaan

  • Pääviestisi pitää pystyä tiivistämään, koska mainostilaa on aina vähän. Lisäksi iskevä slogan erottaa muista kilpailijoista. Jos sanoma ei näy, se menee hukkaan.

Älä yliarvioi numeroa

  • Usein ehdokkaat ovat numerostaan hyvin kiinnostuneita. Fakta on kuitenkin se, että jokainen äänestäjä tarkistaa kopissa vielä oikean henkilön. Numeroa tärkeämpää onkin, että ehdokkaan nimi jää mieleen. Vähemmän on enemmän. ”Kaikkea kivaa kaikille” tylsyttää kampanjan terän, ja äänestäjä ei jaksa edes lukea viestiä.

Hyvin suunniteltu vaalimainos erottaa ehdokkaan massasta ja tuottaa tuloksia. Se herättää myös keskustelua ihmisille tärkeistä asioista ja ilmiöistä.

Voimmeko auttaa

Näkymään?

Mahdolliset liitetiedostot voit lähettää sähköpostiosoitteeseen myynti@tarraserif.fi

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt GDPR:n mukaisen tietosuojaselosteen.