”Valitsimme parhaan toimijan.”
Oulun Aluetaksi Oy:n hallituksen pj. Kari Räihä
Vuosi sen jälkeen, kun olimme teipanneet kolme pakettiautoamme, alkoivat asiakkaamme puhumaan, että ”teillä on varmasti 30 pakettiautoa liikenteessä, kun niitä näkee jatkuvasti”. Totuuden paljastuminen aiheutti valtavasti ihmettelyä ja kiinnostusta.
”Autoteippausten lisäksi käytämme Tarraserifin kokonaispalveluja yrityksemme näkyvyyden edistämiseksi”, Markku kertoo. ”Olemme mm. teettäneet messuständejä, joilla Pitomaalauksen brändiä on saatu tunnetuksi laajemmaltikin.”
”Pakettiautoteippaukset ovat maksaneet itsensä takaisin jo moninkertaisesti.”, Markku päättää.
Vaalimainos on ehdokkaan ja hänen tukijoukkonsa tärkeimpiä työkaluja. Siksi se kannattaa suunnitella huolellisesti. Kekseliäisyys ja monipuolisuus on valttia. Tärkeintä on kuitenkin miettiä, että ehdokkaan sanoma on selkeä ja ymmärrettävä.
Vaalimainontaa voidaan toteuttaa hyvin erilaisilla tavoilla. Joitakin sääntöjä ja suosituksia on kuitenkin olemassa, ja esimerkiksi Suomen Kuntaliitto antaa ohjeita ulkomainonnasta ennen vaaleja. Lisäksi liikennevirasto ohjeistaa vaalimainosten sijoittelua teiden varsille. Niihin kannattaa tutustua ennen mainoskampanjaa.
Kun suunnittelet vaalimainontaa, ota huomioon nämä viisi seikkaa:
Käytä isoa kuvaa ja tekstiä
- Esimerkiksi tien varteen tuleva pylvästaulu voi olla hyvinkin tyylikkään näköinen suunnittelijan ruudulla. Ohikulkija ei kuitenkaan erota sanomaa, jos mainoksen kuva ja teksti ovat liian pieniä. Samasta syystä kuvan ja tekstin koko pitää ottaa huomioon myös liikkuvassa kalustossa.
Tarpeeksi iso ja vahva fontti
- Liian hento fontti ei erotu mediatulvasta.
Kiteytä teema tai slogan korkeintaan neljään sanaan
- Pääviestisi pitää pystyä tiivistämään, koska mainostilaa on aina vähän. Lisäksi iskevä slogan erottaa muista kilpailijoista. Jos sanoma ei näy, se menee hukkaan.
Älä yliarvioi numeroa
- Usein ehdokkaat ovat numerostaan hyvin kiinnostuneita. Fakta on kuitenkin se, että jokainen äänestäjä tarkistaa kopissa vielä oikean henkilön. Numeroa tärkeämpää onkin, että ehdokkaan nimi jää mieleen. Vähemmän on enemmän. ”Kaikkea kivaa kaikille” tylsyttää kampanjan terän, ja äänestäjä ei jaksa edes lukea viestiä.
Hyvin suunniteltu vaalimainos erottaa ehdokkaan massasta ja tuottaa tuloksia. Se herättää myös keskustelua ihmisille tärkeistä asioista ja ilmiöistä.
Liity sisäpiiriin
Tilaa viimeisimmät tarjoukset, kuulumiset ja hyödylliset vinkit suoraan sähköpostiisi.
Lomakkeen lähettämällä hyväksyt GDPR:n mukaisen tietosuojaselosteen.